Blog

Syksyn toiminta alkaa

Reippaiden Poikien syyskausi käynnistetään yhdessä aloitustapahtumassa, joka on tarkoitettu sekä kaikille uusille partiolaisille ja heidän vanhemmilleen, että myös jo toiminnassa mukana oleville. Aloitustapahtumassa tavataan lippukunnan johtajia ja muita partiolaisia, kuullaan syksyn tapahtumista sekä sovitaan oman ryhmän kokouksista. Mukaan ovat tervetulleet myös uudet partiolaiset! Kaikenikäisissä toimintaryhmissämme on tilaa, joten mukaan voivat tulla kaikki koulutaipaleensa aloittaneet. Alle

Read More

Koloillat uudessa osoitteessa Seminaarinmäellä

Reippaitten poikien kolo on muuttanut Löylykadulta uuteen osoitteeseen. Koloillat pidetään Kirjailijatalolla osoitteessa Seminaarinkatu 26. Käytössä on kaksi huonetta, joten ryhmiäkin mahtuu samalle illalle kaksi. Koloilloissa ollaan myös ulkona, joten sään mukaiset vaatteet päälle jokaiseen kertaan!

RePosti löytyy nyt myös sähköisesti

Uusin JouluRePosti on julkaistu sähköisesti juuri sopivasti tänään joulupäivänä. Jatkossa kaikki RePostit tuodaan myös tänne nettisivuille, että pääset lukemaan vaikka kännyllä, jos olet juuri metsässä lehden ilmestyessä. Kääriydy sohvan nurkkaan – nautinnollisia lukuhetkiä!

Pojat aloittavat kalenterimyynnin!

Valtakunnallinen partiolaisten adventtikalenterikampanja käynnistyy myös Reippaissa Pojissa. Ryhmänjohtajat, toimintaryhmien jäsenet ja heidän vanhemmat ovat saaneet kampanjapäällikön kirjeen kampanjan etenemisestä. Tavoitteena myydä reippaasti kalentereita, jotta ensi vuoden toimintaa voidaan järjestää jälleen kaikille kohtuullisilla hinnoilla. Kalentereita voi ostaa lippukunnan partiolaisilta sekä verkosta adventtikalenteri.fi. Verkosta ostaessasi muista merkata lippukuntamme Reippaat Pojat ry, jotta tukesi kohdistuu meidän lippukunnan toimintaan!

Read More

Lorelei Rodeo goes British

Partiotaitokilpailu Lorelei Rodeo, tuttavallisemmin Lorski, järjestetään jälleen syyskuussa! Tänä vuonna Lorelei Rodeo täyttää 40 vuotta ja sai ilmeensä Britanniasta. Kisa käydään kaupunkiympäristössä pyöräillen 22.9. Ilmoittautuminen on päättynyt. Lue lisää Lorelei Rodeosta ja bongaa partiolaisia pyörien selästä ensi viikonloppuna!  

Syyskauden toiminta on käynnistynyt

Reippaat Pojat aloittivat tomerasti syyskauden aloitustapahtumalla Mäki-Matin Perhepuistossa 21.8. Viikkotoiminta pyörähti käyntiin heti syyskuun alusta. Tänä vuonna aloitti uusi sudenpentulauma ja tarpojien ryhmä. Muut ryhmät jatkavat samaan malliin. Tutustu eri ikäkausiin valikon Toiminta -kohdassa. Kunkin ryhmän kohdalla myös heidän kokoontumisaikansa. Mikäli kiinnostuit toiminnasta, ota yhteyttä lippukunnanjohtajaan. Myös aikuiset ovat tervetulleita mukaan!  

Lippukunnalla on oma kuvapankki

Reippailla Pojilla on nyt oma kuvapankki Flickr -kuvapalvelussa. Tarkoituksena on luoda kuvapankkiin Albumeita eri tapahtumista. Kuvia käytetään lippukunnan toiminnan esittelyyn, myös perheet pääsevät näkemään lähemmin kuvia leireiltä ja retkiltä. Mikäli et halua omaa kuvaasi julkaistavan kuvapankissa, täytä kuvauslupa-lomake ja palauta se vartionjohtajalle tai lippukunnanjohtajalle. Ensimmäisessä Albumissa kuvia Kevätkauden 2018 päätöksestä.

Reippaiden Poikien kesäleiri Inarin Nukkumajoella 20.–29.7.2018

Ensi kesänä Reippaat Pojat herättävät vuosikymmeniä vanhat perinteikkäät Lapin reissut eloon ja suuntaavat kesäleirin merkeissä Inariin. Paikalla meitä odottaa Nukkumajoen kämppä, jonka ympäristöön perustamme tukikohtamme. Reissun aikana on tarkoituksena tutustua saamelaiskulttuuriin, tehdä pieniä tai isompia retkiä lähialueille sekä viettää leirielämää Nukkumajoen kauniissa luonnossa. Hurjimmilla on mahdollisuus suunnata osaksi aikaa erämaahan pienelle vaellukselle. Koko reissun ajan meillä

Read More

Reippaiden Poikien talviretki on täällä!

Maaliskuun 9.-11. pakkaamme rinkkamme ja suuntaamme kohti Tikkakoskella sijaitsevaa leirikeskus Sarpattia (Sarpatintie 99, 41160 Tikkakoski). Kuljetukset leiripaikalle järjestyy kimppakyydeillä, mutta kyytejä tarvitaan! Kyydeistä kysytään ilmoittautumisen yhteydessä. Leirille ovat tervetulleita kaikki lippukuntalaiset sudenpennuista aikuisiin. Retki vietetään ulkona ja majoitus tapahtuu kamiinallisissa puolijoukkueteltoissa, sisut nukkuvat sisätiloissa. Retkellä touhutaan kaikenlaista talveen liittyvää mäenlaskusta lumiveistoskilpailuun ja talviolympialaisiin. Retkikirje tarkempine tietoineen

Read More

Mirja on mennyt kotiin

Partiolaisten iltavirttä mukaillen: ”Yöhyt luonnon kun rauhalla täyttää, sydän rauhaasi pyytävä on. Avaruuden kun tähtöset peittää, sisin sytytä sun valohon.” Reippaiden Poikien pitkäaikainen ystävä ja tukija, kotiseutuvaikuttaja, kirkolliskokousedustaja, kulttuuri-ihminen ja lippukuntamme kunniajäsen nro 4 Mirja Knuuttila saatettiin tammikuun 2018 alussa viimeiseen lepoon Mäntykankaan hautausmaalle. Lippukunnalla oli kunnia olla mukana saattamassa Mirjaa hänen viimeisellä matkallaan. Mirjan myötä lippukunta menetti

Read More