Kampus GO ja ravintola Lempi

Juhlavuoden kunniaksi päätettiin tehdä uusia asioita. Yksi niistä oli osallistuminen Yläkaupungin yöhön yhdessä Jyväskylän Naisvoimistelijoiden kanssa.

Lauantaina 20.5.2017 Kirjailijatalolla ja sen ympäristössä kävikin melkoinen kuhina, kun Kampus GO -seikkailu kutsui lapsia ja perheitä kokeilemaan jos jonkinlaista temppua. Koska samana päivänä satuttiin viettämään ravintolapäivää, aukaisi myös ravintola Lempi ovensa yhden päivän ajaksi Kirjailijatalolla.

Päivän aikana rasteilla riitti tohinaa. Suosituimmaksi rastiksi pihagallupimme nosti sokkorastin, jossa silmät sidottuina etsittiin puolijoukkueteltasta muun muassa kumisaapasta ja viinirypäleitä. Myös ramborata herätti kiinnostusta ohikulkijoissa.

Ravintola Lempi tarjosi maukasta borchkeittoa, siemennäkkileipää ja raakakakkua herkuttelijoille. Myynnin ravintolassa hoitivat reippaat sisupartiolaiset. Iso kiitos ravintolan tukemisesta Teeleidille, kahvipaahtimo Punaiselle Kirahville ja kasvisravintola Katriinalle!

Päivän kruunasi iltanuotio, joka samalla päätti lippukunnan kevätkauden toiminnan.

Lisää kuvia päivän tapahtumista löydät Facebook-sivultamme.